Järvenpään Taideseura

 

Näyttelyinfo

Menetelmä
Teen kollaasiteoksia paperikuvista, tai rehellisesti sanottuna askartelen lasertulostimella tehdyistä valokuvista leikkaamalla ja liimaamalla kankaalle tai puulevylle sommitelmia. Voisin käsitellä kuvat digitaalisesti alusta loppuun ja suorittaa koko prosessin vain yksinkertaisesti kertaliimauksella. Mutta ei. Käsillä tekemisen ilo jäisi pois, ja vielä tässä työskentelymetodissa, jota kutsutaan image transfer, tai foto transfer-eli kuvansiirto menetelmäksi, on häivähdys jotain analogisen valokuvauksen ajoilta. Kuva tulee vedellä kosteutetusta paperista vähitellen näkyviin, melkein kun pimiössä kehitettäessä valokuva kemikaaliliuoksessa. Aina yhtä maagista, ja käytetty liima vaikuttaa siihen, tuleeko kuvasta läpikuultava tai peittävä.

Miksi näyttely
Koska kuvien tekeminen on yksinkertaisesti kivaa, hauskaa ja myös ajattelua haastavaa toimintaa. Ei ole taiteenlajia, joka tulisi toimeen ilman yleisöä, kirja tarvitsee lukijansa, musiikki kuuntelijansa ja näytelmät sekä elokuvat ja kuvat katsojansa. Yhteys yleisöön, pieneenkin sellaiseen, on aina tärkeää. Kuvien luonne on monitulkintaisuus ja kuvien viesti tai sanoma elävät asiayhteyden mukaan, aina erilaisena myös tulkitsijan eli katsojan mielessä. Yleisö rakentaa kuvan sanoman aina uudestaan ja uudestaan, tekijälle annettu palaute on merkityksellistä.

Opettajuus
Tein pitkän uran Järvenpäässä lukion kuvataiteen opettajana (1988—2018). Tässä yhteydessä kiitokset kuvansiirtomenetelmän opettamisesta kuuluu järvenpääläiselle taiteilijalle, Susanna Autiolle. Autio oli yksi Järvenpään lukion kurssin ”Vieraileva taiteilija”; vetäjistä Järvenpään lukiossa. Muita vierailijaopettajia ovat olleet Hanne Lindström ja Hannu Hyrske sekä Jussi Juurinen. Erityiskiitos Jukka Kinaselle, joka kävi usein esittelemässä Halosen akatemiaa lukion kuvataiteen opiskelijoille. Lukio tarjosi kiinnostavan mahdollisuuden ovien avaamiselle paikallisille taiteilijoille, mikä rikastutti selvästi perinteistä taidekasvatustyötä koulussa, innostaen opiskelijoita jatkamaan opintojaan erilaisilla visuaalisen kulttuurin aloilla.

Materiaali
Kuvaan järjestelmäkameralla ja puhelimenkameralla, ja usein kuvauskohteet valikoituvat ympäristöstä koiraa ulkoilutettaessa. Kohteena voi olla kivi tai rakennus, kuralätäkkö tai kasveja, mitä vain, mikä tavalla tai toisella puhuttelee. Asun Tuusulan  Kellokoskella, ja ei ihme, että kuvissani löytyy osia paikallisille asukkaille tutuista kohteista. Analogiselta ajalta on minulla myös tallella sattumanvarainen valikoima vanhoja diakuvia ja mustavalkoisia filmejä, joita olen digitoinut kuviksi. Kaikki valokuvat eivät ole vain omaa tuotantoa, on myös puolisoni (Kari Kalenius) ottamia ja perhealbumeista kopioitua. Jotkut, erityisesti vanhoista filmeistä on pahoin vaurioituneita, mutta ikä vain lisää niitten visuaalista kiinnostavuutta.

Muoto ja sisältö
Aivan klassisen kuvantekemisen äärellä olen, kun työstän valokuvistani koosteita taulunpinnalle. Milloin kuvan muoto, värit ja rakenne on johdattelevana tekijänä, milloin yksittäisen kuvan sanoma ja milloin syntyy uutta sisältöä ja kertomuksia rinnastaessani vastakkaisia viestejä sisältäviä kuvia toisiinsa. Toisaalta ajatuksia johdattelee yhteyksien löytäminen kuvista taidehistorian ilmiöihin tai historian tapahtumiin, tai viittausten tekeminen olemassa oleviin taideteoksiin.

Nostoja
Vanha Taidetalo lumisadepallon sisällä, talvi ja variksia (Talven säilö)

Ensimmäinen koronatalvi oli täysin lumeton eteläisessä Suomessa. Kun seuraavana talvena lunta ja pakkasta alkoi tulla, oli pakko alkaa kuvata kaikkea talveen liittyvää. Olin ulkoiluttamassa koiraamme koirapuistossa, kun sain idean
lähteä kuvaamaan vanhaa viereistä ns. Taidetaloa. Tämä saksalaista jugendtyyliä edustava rakettitehtailija Dahlin talo on vuodelta 1925. Lähes neljä viimeistä vuosikymmentä se ehti palvella Järvenpään Taideseuran toimipaikkana.
Kun katsoin kotona tietokoneeltani taidetalosta ottamiani kuvia, joissa talon julkisivuista erottuivat tuiskuavan lumen
pienet valkoiset täplät. tuli jostain syystä niistä mieleeni Walter ja Paloma Muäozin Snow Globe -installaatiot.

Siitäpä laitoin Taidetalon pyöreään lasipallokuvan sisään ja lisäsin kokonaisuuteen koirapuiston puolikesyt varikset sekä
muuta talven rekvisiittaa. Tästä naivistisesta sommitelmasta tuli itselle merkityksellinen muisto, emmehän tiedä koska talvea ei oikeasti enää tule.

Poika venäläinen sotilaslakki päässä ja maatuskahuiveja (Memento Mori)
Tässä näyttelyssä oleva taulu on teoksen viimeisin versio. Aloin työstää kuvaa ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Selatessani vanhoja perhealbumin kuvia, tämä kuva kymmenvuotiaasta pojastani venäläiseen sotilaslakkiin sonnustautuneena hätkäytti. Lakki oli hänen isänsä työmatkatuliaisia juuri Neuvostoliiton hajoamisen ajoilta, jolloin maassa oli myynnissä melkein mitä vain. Kuva nuoresta nyrpeästä pojasta ikään kuin vihollismaan sotilasasussa, on tällä hetkellä ja tässä tilanteessa jotenkin
raju. Kuvaa katsoessani nousee väkisinkin mieleen yhteys perhehistoriaan. Pojan isän äidin isä ammuttiin Neuvostoliitossa Stalinin puhdistuksissa ja isän isä oli, kuin kohtalon ivaa, löytölapsi Pietarista. Isän isä oli Suomeen tuotu ottoäitinsä mukana 1905. Minun puoleltani oma isäni taisteli kummassakin sodassa tietysti Suomen rintamalla.
Miten pienet ihmiset jauhautuvat milloin minkäkin suurvaltaidean rattaissa.

Kaivonkatsoja
Tein kokeen liimalla, joka tekee valkoisista osista paperia läpinäkyvän ja vähän muistakin. Tämä näyttelyn nimikkoteos syntyi mustavalkoisesta valokuvasta, joka esittää Kellokosken kirkkopuiston kaivoa, jota koirani katselee. Annoin eri värien levitä maalauspohjalle, jonka kuivuttua liimasin päälle valokuvan, ja kas, kyllä väri näkyi vähän liiankin voimakkaasti kuvan läpi. Hassua, kuinka sitä voi innostua liimailun ilmaisullisista ulottuvuuksista, onneksi nämä liimat eivät haise — mutta mitä mieltä luonto on,
sehän on eri juttu.

Marja, liimaajamummo

 

Ladattava Nayttelyinfo_Marja Rosti