Järvenpään Taideseuran pelastamistoimet vuoden 2025 lopussa
Taustaa:
Lokakuun 6. 2025 lähetettiin kutsu ylimääräiseen jäsenkokoukseen. Kutsussa ja sen liitteissä kuvataan tilanne, joka on johtanut ehdotukseen poikkeustoimien käynnistämiseksi. Kokouskutsu sekä sen liitteet on julkaistu tällä sivulla. Alempaa sivulta löytyvät myös jäsenkokouksen pöytäkirja sekä jäsenistölle 13.10.2025 lähetetty tiedote.
Hei arvoisat Taideseuran jäsenet.
Olette jo aiemmin saaneet kutsun ja esityslistan ensi sunnuntaina 12.10. klo 16.30 alkavaan ylimääräiseen jäsenkokoukseen Taidetalolle, osoitteeseen Myllytie 13 A.
Puheenjohtajiston eroamisen myötä olemme hankalassa tilanteessa joutuneet pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja aina seuran toiminnan lopettamisesta lähtien. Kaikki varmastikin toivovat, että sellaista ratkaisua ei tarvitsisi tehdä.
Järvenpään Taideseura on perinteikäs, vuodesta 1958 saakka toiminut hieno, paikallinen taiteen harrastajien ja ammattilaisten yhteisö.
Tänä vuonna seuran rahatilanne on ollut hyvä ja uusia jäseniä saatu mukavasti. Toimintaa ja viestintää on voitu kehittää reippaaseen tahtiin. Näyttelyhakemusten määrä on kasvanut. Taideseuralla on ollut monella tapaa ollut hyvä alkuvuosi.
Nyt tilanne on kuitenkin hankala ja vaatii nopeita toimia. Hallituksessa on ensi sunnuntaista lähtien enää kolme jäsentä — sääntöjen mukaan jäseniä tulisi olla puheenjohtajan lisäksi neljä.
Puheenjohtajiston tehtävänä vuoden lopussa on ollut mm. saatujen avustusten raportointi avustusten myöntäjille sekä uusien avustusten haku tulevan vuoden hankkeisiin. Nyt meillä ei näytä olevan niille tekijää, vaikka kyselyjä on tehty.
Muista lukea oheinen valmistelemamme saate, joka tulee myös ensi sunnuntain jäsenkokouksen liitteeksi. Toisena liitteenä on päivitetty kokouksen esityslista.
Tule mukaan kokoukseen kuulemaan ehdotuksemme tämän vuoden lopusta selviytymiseksi siten, että Taideseura voi jatkaa toimintaansa. Ehdotus sisältää ajatuksen siitä, että toimintaa ja rahoitusta kehitetään kestävämmälle pohjalle siten, että sekä harrastajat ja ammattilaiset, JTS:n jäsenet, saisivat entistä enemmän iloa ja hyötyä seuraan kuulumisesta.
Olet myös tervetullut kertomaan oman näkemyksesi ja ehdotuksesi loppuvuoden tilanteen ratkaisemiseksi. Keskusteleminen ja erilaisten näkökulmien punnitseminen on tärkeää.
Kiitos, että luit tämän viestin. Lue myös ainakin oheinen liite, jossa tilannetta valotetaan hieman lisää.
Kutsun liite: Järvenpään Taideseuran pelastamistoimet
Ylimääräisen jäsenkokouksen 12.10.2025 esityslista
Ylimääräisen jäsenkokouksen pöytäkirja
Liite: jäsenkokouksen läsnäolijat
Tiedote jäsenille 13.10.2025
Hei arvoisat Taideseuran jäsenet,
iloisia uutisia: Järvenpään Taideseura pystyy jatkamaan toimintaansa.
Eilisessä jäsenkokouksessa (12.10.2025) oli mukava määrä osallistujia, jotka kävivät keskustelua Taideseuran tulevaisuudesta ja jatkamisen edellytyksistä. Perinteikäs Järvenpään Taideseura voi jatkaa toimintaansa ja tulee selviytymään loppuvuoden haasteista.
Hallitukseen valittiin uusia jäseniä siten, että meillä on nyt loppuvuodeksi kahdeksan jäsentä. Osa vanhoista jäsenistä jatkaa entisissä tehtävissään, ja uudet tulevat mukaan oppimaan hallitustyöskentelyä sekä vahvistamaan joukkoa tuoreine ajatuksineen.
Kokouksessa nimettiin esityksen mukaisesti myös tiimi, joka nimellistä palkkiota vastaan käynnistää kokouksessa kuvatut pelastamistoimet ja varmistaa, että Järvenpään Taideseura pystyy jatkamaan ensi vuonna terveellä pohjalla ja entistä paremmilla edellytyksillä.
Pelastamisoperaatioon nimetyt henkilöt ja heidän palkkionsa loppuvuonna 2025:
Minna Jaskari, 800 euroa
Jari Koskinen, 800 euroa
Elisa Pesonen, 800 euroa
Sipuliina Kinanen, 400 euroa
Marju Karlsson, 400 euroa
Anne Saastamoinen, 400 euroa.
Uuden hallituksen kokoonpano 13.10.–31.12.2025:
Minna Jaskari, puheenjohtaja pj.taideseura@gmail.com
Sipuliina Kinanen, varapuheenjohtaja varapj.taideseura@gmail.com
Marju Karlsson, sihteeri sihteeri.taideseura@gmail.com
Elisa Pesonen, viestintävastaava taideseura@gmail.com
Anne Saastamoinen, näyttelyvastaava nayttelyt.taideseura@gmail.com
Jari Koskinen, hallituksen jäsen hankkeet.taideseura@gmail.com
Henri Stork, hallituksen jäsen lasten.taidetalo@gmail.com
Nikolas Kärnä, hallituksen jäsen tapahtumat.taideseura@gmail.com
Uusi hallitus on aloittanut työnsä maanantaiaamuna 13. lokakuuta. Sen ensimmäinen kokous pidetään ensi sunnuntaina 19.10.2025.
Minna Jaskari, puheenjohtaja
Elisa Pesonen, viestintävastaava
Sivun alkuun
