Vuonna 2020 kesänäyttelyn teemana oli alun perin blues, mutta tämän kevään tapahtumat ovat muuttaneet koko elämämme menoa, ei vain näyttelyn teemaa. Mutta yksi asia maailmassa ei muuttunut, se että musiikki on taidetta, musiikki on osa taidetta, taide on musiikkia. Laulut auttavat ihmisiä selviytymään elämän vaikeista vaiheista, niin kuin taide aina auttaa, ja antaa voimia. Musiikin avulla voimme kommunikoida ilman kielellistä osaamista, jopa ilman sanoja, niin kuin taiteen kautta voimme kertoa paljon, sanomatta sanaakaan.Tämä kesänäyttely on Mikko Perkoilan kirjoittama laulu, jossa nuotit ovat tauluja, sen takia ne on ripustettu seinälle eri tasoilla. Laulu, jossa teokset ovat, sointuvat tietynlaiseen motiiviin, ja sen voi jokainen katsoja katsomalla kuunnella.
Anna Matikainen
Puheenjohtaja
Ensimmäisiä tekemiäni lastenlauluja oli tämä:
PILVIÄ VAIN (1984)
”Ne kulkivat kulkuaan, untuvapilvet, ja kultaa hohtivat koppiaiskilvet. Ympärillä kasvien vihreää seinää, nuokkuhelmikkää, maarianheinää. Sinä katselit pilviä vain, katselit pilviä vain.
Kuulit korvasi juuressa kärpästen surinan ja jostakin kauempaa lentsikan hurinan. Aurinko lämmitti jalkasi pohjaa. Mietit, mikä lentäjä pilviä ohjaa. Sinä katselit pilviä vain, katselit pilviä vain.
Elämää kihisi maan joka kolo ja sinullakin oikein onnekas olo. Tunsit äkkiä outoa janoa: kuinka voisi kaiken muillekin sanoa. Eikä katsella pilviä vain, katsella pilviä vain. Katsella pilviä vain.”
Näyttelyn kuvia katsellessani ja valitessani pyöri mielessä tämä vanha laulu. Pienet yksityiskohdat joihin aikuiset eivät enää jaksa/osaa kiinnittää huomiota. Kukat, puut, otukset. Jossain vaiheessa tuli eteen kasvamisen suru. Värit ja muodot saivat uusia merkityksiä ja yhdistyivät oudoillakin tavoilla. Ja sitten musiikki. Ja tytöt. Ja musiikki. Tytöt. Erot. Musiikki. Ja tytöt. Olinko siinä minä? Vai poika jonka varttumista olin itse päässyt seuraamaan?
Mikko Perkoila 2020
