Tekijä: Webmaster

Valtaa ja loistoa – tekstiilitulkintoja barokista, Taidetalolla 3.3.-22.3.2020
Valtaa ja loistoa -näyttelyn on tuottanut tilkkukilta Neuliaiset. Valitessamme pari vuotta sitten näyttelyn teemaksi barokin hakeuduimme tietoisesti mukavuusalueen ulkopuolelle. Barokille on tunnusomaista mahtipontisuus, vallan korostaminen sekä dramaattisuus. Kun vuosia on värjännyt tai ruostuttanut puuvillakankaita, on vaikea siirtyä kultaan ja kimaltelevaan.
Ensimmäinen virittäytyminen barokkiin saatiin kurssilta, jonka tilasimme Oulun teatterin pukusuunnittelija Pasi Räbinältä. Kurssilla manipuloimme juhlavia kankaita kankaanpainannan keinoin. Näyttelyyn jokainen on tehnyt kolme teosta tai teossarjaa. Ensimmäinen teos määriteltiin kooltaan 1 m x 1 m, ja siinä käytettiin barokin hehkuvia värejä sekä työstettiin pintaa. Toisen teoksen määreenä oli loistokkuus ja siinä piti käyttää jossain määrin kultaa, koska runsaus ja koristeellisuus kuuluvat barokkiin. Kolmannessa teoksessa pääpaino oli dynaamisuuden tai syvyysvaikutelman luomisessa.
Vuonna 2003 perustettu Neuliaiset koostuu tällä hetkellä kymmenestä eri puolilla Suomea asuvasta naisesta. Yhteiset kesäkurssit ja vuosittaiset näyttelyt haastavat jokaisen kehittämään omaa ilmaisuaan.
Valtaa ja loistoa -näyttely on avoinna Järvenpään Taidetalossa (Myllytie 13 A) ti-pe 14-18 ja la-su 11-15.
Pidennetty aukiolo la 14.3. klo 11-18 ja su 15.3. klo 11-17.
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin tiistaina 3.3. klo 17.00-18.30.
Näyttelyssä ovat mukana Anja Broström (Espoo), Eija Jokitalo (Vantaa), Merja Kainulainen (Pori), Pirjo Kekäläinen (Järvenpää), Aini Kuosmanen (Pieksämäki), Raija Manninen (Jyväskylä), Tuija Oravainen (Vantaa), Britta Passoja (Oulu), Alli Rinne (Lahti) ja Auli Saukkonen (Vantaa).

Art Impro – Uutta ulottuvuutta taiteen tekemiseen 13.2.2020
Taidetalolla keskiviikkona 13.2.2020 klo 18:00-19:30
Tule kokeilemaan, kuinka voimme aktivoida uusia alueita kuvan tekemiseen draamallisilla ja visuaalisilla harjoitteilla. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta draamallisesta ilmaisusta – teemme yksinkertaisia toiminnallisia harjoitteita uusien tekemisen tapojen löytämiseksi.
Ohjaajana toimii Juha Piiroinen, kuvataideopettaja, draamakasvatuksen opiskelija.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 10.2. mennessä: juha.piiroinen@gmail.com

12 Years Adventure -näyttely Taidetalon Galleriassa 11.2.-1.3.2020
12 Years Adventure -näytely, Eila Wikberg Taidetalon Galleriassa 11.2.-1.3.2020

Moment -näyttely Taidetalolla 11.2.-1.3.2020
Moment -näyttely, Przemek Soim Pawlik, Taideolohuoneessa 11.2.-1.3.2020.
Avajaiset ti 11..2.2020 klo 17:00
Taide osaksi yritysten ja organisaatioiden toimintaa ja kehittämistä
Tapahtuma Taidetalolla to 27.2. klo 18-20
Hallitus 2020
Hallitus 6.12.2019 alkaen
Susanna Autio, puheenjohtaja
Anja Tyrväinen, varapuheenjohtaja, jäsenasiat, tapahtumat
Virpi Lehtonen, sihteeri
Anna Matikainen, näyttelyt
JiiVee Minerva, näyttelyt
Sari Lindfors, viestintä
Eija Sandberg, viestintä
Juha Piiroinen, tapahtumat