Kategoria: Näyttely

Näyttelyt

Kesänäyttelyn etäavajaiset

Kesänäyttelyn etäavajaiset

Vuonna 2020 kesänäyttelyn teemana oli alun perin blues, mutta tämän kevään tapahtumat ovat muuttaneet koko elämämme menoa, ei vain näyttelyn teemaa. Mutta yksi asia maailmassa ei muuttunut, se että musiikki on taidetta, musiikki on osa taidetta, taide on musiikkia. Laulut auttavat ihmisiä selviytymään elämän vaikeista vaiheista, niin kuin taide aina auttaa, ja antaa voimia. Musiikin avulla voimme kommunikoida ilman kielellistä osaamista, jopa ilman sanoja, niin kuin taiteen kautta voimme kertoa paljon, sanomatta sanaakaan.Tämä kesänäyttely on Mikko Perkoilan kirjoittama laulu, jossa nuotit ovat tauluja, sen takia ne on ripustettu seinälle eri tasoilla. Laulu, jossa teokset ovat, sointuvat tietynlaiseen motiiviin, ja sen voi jokainen katsoja katsomalla kuunnella.

Anna Matikainen
Puheenjohtaja



Ensimmäisiä tekemiäni lastenlauluja oli tämä: 

PILVIÄ VAIN (1984) 

”Ne kulkivat kulkuaan, untuvapilvet, ja kultaa hohtivat koppiaiskilvet. Ympärillä kasvien vihreää seinää, nuokkuhelmikkää, maarianheinää. Sinä katselit pilviä vain, katselit pilviä vain. 

Kuulit korvasi juuressa kärpästen surinan ja jostakin kauempaa lentsikan hurinan. Aurinko lämmitti jalkasi pohjaa. Mietit, mikä lentäjä pilviä ohjaa. Sinä katselit pilviä vain, katselit pilviä vain. 

Elämää kihisi maan joka kolo ja sinullakin oikein onnekas olo. Tunsit äkkiä outoa janoa: kuinka voisi kaiken muillekin sanoa. Eikä katsella pilviä vain, katsella pilviä vain. Katsella pilviä vain.” 

Näyttelyn kuvia katsellessani ja valitessani pyöri mielessä tämä vanha laulu. Pienet yksityiskohdat joihin aikuiset eivät enää jaksa/osaa kiinnittää huomiota. Kukat, puut, otukset. Jossain vaiheessa tuli eteen kasvamisen suru. Värit ja muodot saivat uusia merkityksiä ja yhdistyivät oudoillakin tavoilla. Ja sitten musiikki. Ja tytöt. Ja musiikki. Tytöt. Erot. Musiikki. Ja tytöt. Olinko siinä minä? Vai poika jonka varttumista olin itse päässyt seuraamaan? 

Mikko Perkoila 2020 

Kesänäyttely 2020

Osallistumiskutsu taiteilijoille – JTS:n kesänäyttely

Järvenpään taideseura järjestää kaikille taiteen tekijöille avoimen Kesänäyttelyn Järvenpään taidetalolla 17.6.-26.7. 2020.

Näyttelyyn on kaksivaiheinen jurytys

1. vaihe
Maksa jurytysmaksu 20 € Jts:n tilille FI09 5092 0940 4122 06 viitteellä 3010.
Jokainen taiteilija voi ehdottaa kolmea (3) teosta vuosilta 2018-2020. Tee teoksista hyvät A4 -kokoiset printit. Yksi kuva/teos yhdellä sivulla. Kolmiulotteisista teoksista voi olla useampikin kuva.
Kuvan lisäksi jokaisessa printissä tulee olla seuraavat tiedot:
– teostiedot: teoksen nimi, valmistumisvuosi, koko (korkeus x leveys x syvyys), tekniikka ja hinta.
– taiteilijatiedot: taiteilijan nimi, mahdollinen taideyhdistys, sähköpostiosoite ja puhelinnumero.
Liitä mukaan kuitti maksamastasi jurytysmaksusta.
Postita ne osoitteeseen Järvenpään taideseura, Myllytie 13 A, 04410 Järvenpää.
Lähetyksen on oltava perillä 05.06.2020
Teoskuvia ei palauteta.
Mikäli haluat osallistua jurytykseen sähköpostilla, toimi kuten yllä on kuvattu.
Siis A4 kokoiset PDF-dokumentit jokaisesta teoksesta tietoineen sekä kuitti maksetusta jurytysmaksusta.
Lähetä nämä osoitteeseen nayttelyt.taideseura@gmail.com 05.06.2020 klo 23.59 mennessä.
Toiseen vaiheeseen valittujen taiteilijoiden ja teosten nimet julkaistaan Jts:n kotisivuilla ja facebook sivulla lauantaina 13.06.2020. Teosten jättöaikaa porrastetaan ruuhkan välttämiseksi ja ilmoitetaan erikseen jokaiselle hyväksytylle.

2. vaihe
Tuo ripustusvalmiit teokset Järvenpään taidetalolle sunnuntaina 14.06.2020 klo 16-20
Tärkeää! Kiinnitä teosten ETUPUOLELLE lappu, missä lukee nimesi, puhelinnumerosi ja teoksen nimi. Tämän tulee pysyä kiinni teoksissa koko ripustuksen ajan.
Toisessa vaiheessa ripustuksen yhteydessä voidaan vielä karsia joitakin teoksia, kuitenkin niin, että jokaiselta mukaan valitulta taiteilijalta tulee esille vähintään yksi teos.
Näyttelyn juryttää muusikko ja lauluntekijä Mikko Perkoila.


Tervetuloa mukaan kaikki taiteilijat!

Lataa kutsu pdf-muodossa: