Kategoria: Näyttely

Näyttelyt

Erilaiset yhdessä -ryhmän näyttelyn avajaiset

Erilaiset yhdessä – kuvataiteilijoiden ryhmä on järjestänyt näyttelyn Järvenpään Taidetalolle, jossa pidettiin avajaiset 30.3.2016.

Vuonna 2000 perustettu ryhmä on pitänyt näyttelyjä monena keväänä Taidetalolla. Nyt yhteiseksi teemaksi otettiin ”kosketus” ja ”vastakohdat”, joista kukin taiteilija valitsi itselleen omimman tavan käsitellä ja lähestyä aiheita. Teokset ovat erilasia, kuten ovat kuvataiteilijatkin taustoiltaan ja tulkinnoiltaan. Yhdessä maalaaminen on ryhmälle tärkeää, kannustavaa ja töitä tehdään ilolla ja aina on hauskaa.

Opettajan on toiminut pitkään kuvataiteilija Susanna Autio. Tänä kautena Susannan sijaisena on kuvataiteilija Suvi Sysi. Näyttelyitä ryhmä on pitänyt myös Prisman galleriassa ja se on osallistunut myös yhteisiin näyttelyihin Järnätissä Järvenpää-talossa.

Ryhmään kuuluvat Tarja Hukkanen, Anne-May Ignatiew, Kati Lauhakangas, Liisa Ljufström, Irmeli Maunuksela, Irja >Orlo, Soili ja Ville Petrow, Martti Salmi, Eija Sandberg ja Eva-Lisa Virtanen.

Näyttely on avoinna 24.4.2016 asti.

Erilaiset yhdessä -ryhmän kuvataiteilijat vas. Soili Petrow, Kati Lauhakangas, Tarja Hukkanen, Martti Salmi, Liisa Ljufström, Irmeli Maunuksela, Eija Sandberg, Irja Orlo, Eva-Lisa Virtanen ja Ville Petrow. Edessä istuvat Anne-May Ignatiew ja opettaja Suvi Sysi.
Erilaiset yhdessä -ryhmän kuvataiteilijat vas. Soili Petrow, Kati Lauhakangas, Tarja Hukkanen, Martti Salmi, Liisa Ljufström, Irmeli Maunuksela, Eija Sandberg, Irja Orlo, Eva-Lisa Virtanen ja Ville Petrow. Edessä istuvat Anne-May Ignatiew ja opettaja Suvi Sysi.

Kuvia avajaisista 30.3.2016

DSD_6424pan_web

DSD_6435cra_web DSD_6438cra_web DSD_6439adj_web DSD_6441adj_web

 

Kosketus 30.3.-24.4.2016, Erilaiset yhdessä -ryhmän näyttely Taidetalolla

Kosketus-kutsu-page-001
Koskettavia maalauksia Taidetalossa

Järvenpään Taidetalossa on kolmen ja puolen viikon ajan mahdollisuus tutustua ’koskettavaan taiteeseen’ usean tekijän näkemyksen kautta. Pitkään yhdessä maalannut ja monena keväänä yhteisen näyttelyn pitänyt Erilaiset yhdessä -maalausryhmä ripustaa jälleen öljyväri- ja akryylimaalauksiaan Taidetaloon. Kosketus-näyttely on avoinna 30.3 – 24.4.2016.

Yhteisiksi teemoiksi syksyn ja talven aikana työstettyihin teoksiin sovittiin ’kosketus’ ja ’vastakohdat’. Kukin tekijä valitsi itselleen omimman tavan lähestyä ja käsitellä aiheita. Näyttelyn töissä teemat ilmenevätkin siten hyvin eri tavoin nähtyinä.

Jokaisella tekijällä on jo vuosien aikana hioutunut oma tyylinsä tehdä taidettaan, oma tapansa nähdä ympäristöään. Joku maalaa kankaalle konkreettisen kosketuksen, toinen taas tunnelman tai näkymän, joka koskettaa. Kun yksi haluaa kuvata maalauksellisia vastakohtia tai vastavärejä, toinen taas vaikkapa maalata oman maalauksensa itselleen vieraalla, vastakkaisella tyylillä.

Yhdessä maalaamisesta on vuosien varrella tullut tärkeä osa ryhmäläisten viikko-ohjelmaa. Yhdessä tekeminen on ollut kannustavaa ja ennen kaikkea hauskaa. Yhteiset kritiikki-illat on koettu opettavaisina ja sekä opettajan että maalaustoverien arviot hyödyllisinä ja innostavina.

Erilaiset yhdessä – ryhmään ovat kuluneena talvena kuuluneet Tarja Hukkanen, Anne-May Ignatiew, Kati Lauhakangas, Liisa Ljufström, Irmeli Maunuksela, Irja Orlo, Soili Petrow, Ville Petrow, Martti Salmi, Eija Sandberg ja Eva-Lisa Virtanen.

Erilaiset yhdessä -ryhmä on opiskellut ja tehnyt taidetta Järvenpään opiston suojissa. Ryhmää ovat 2015-2016 ohjanneet taiteilijat Susanna Autio ja Suvi Sysi.

ErilaisetYhdessa_YhteisCV_

Lisätietoja: Tarja Hukkanen, puh. 050 436 4755
hukkanen.tarja@gmail.com