Taiteilijaesittely: Heidi Lähtevänoja

Miten päädyit taiteen pariin?

Lapsena ja teininä tuli piirrettyä ja maalattua vesiväreillä paljon. Ihastuin myös fineliner-tusseihin ja niiden jättämään jälkeen erilaisilla papereilla. Lukion aikaan tuli vielä tehtyä paljon, mutta sitten tulikin hienoinen tauko ja epäröinti omien taitojen suhteen. Jossain vaiheessa aloin jälleen pohtimaan elämää ja sen suuntaa ja niin taide astui vahvemmin elämääni. Päätin lähteä seuraamaan unelmaani ja sydämeni ääntä ja ilmoittauduin Vantaan aikuisopiston taiteen perusopetukseen, jonka ansiosta päädyin hakemaan Pekka Halosen akatemiaan, jonne pääsin opiskelemaan.

Lapsuudesta sai pohjan ja innostuksen taiteen tekemisen maailmaan. Toimiessani hoitotyössä ymmärsin, kuinka valtava merkitys taiteella ja sen tekemisellä voi olla ihmisen hyvinvoinnille ja sille, miten tulemme kohdatuiksi. Myös se, että ymmärsin taiteen ja luovuuden olevan minulle enemmän kuin harrastus.

Mitä tekniikoita käytät ja missä työskentelet?

Minua kiinnostavat monet eri tekniikat, mm.kolmiulotteisuus ja veistokset, performanssi ja valokuvaus. Kuvisopettajana tulee tehtyä kokeiluja monella eri saralla ja opeteltua uutta, joka on hyvin antoisaa. Tällä hetkellä työskentelen erityisesti valokuvan parissa. 

Työskentelen pääsääntöisesti kotona, mutta etsinnässä on oma erillinen työtila. Toki pronssivaluihin tarvitaan asianmukaiset valu- ja metallintyöstötilat, ja näitä olen päässyt tekemään Kuusamo-opistolla. Olen osallisena myös eräällä valokuvastudiolla, jossa käyn treenaamassa kuvaamista.

Oletko aktiivinen verkostoituja taiteen kentällä vai yksinäinen puurtaja?

Voisi sanoa, että vähän sekä että. Kuulun eri taideyhdistyksiin sekä kollektiiviin ja näen verkostoitumisen tärkeänä ja merkityksellisenä osana taiteeni tekemistä. Toki paljon tulee tehtyä yksinäänkin ja viihdyn hyvin itsekseni tehden, mutta yhteisöllisyys ja muiden kanssa ajatusten jakaminen on minulle myös tärkeää.

Mikä taiteen rooli on elämässäsi?

Valtava. Se on minua, olemistani ja itseilmaisua. Itse sitä tehden, että siitä nauttien muun muassa näyttelyiden, musiikin, teatterin muodoissa. Taiteella ja taiteessa voidaan tehdä niin paljon. Näen taiteen väylänä muiden ihmisten luokse ja sillä on vaikutusta hyvinvointiimme. 

Missä näet itsesi tulevaisuudessa?

Aktiivisena tekijänä taidekentällä, kuvataiteilijana ja kuvisopettajana. 

Miten näet, että taideseura voisi paremmin tukea taiteilijoita?

Järjestämällä taiteilijoilla mahdollisuuksia kokoontumiseen ja verkostoitumiseen. Tekniikkoihin tutustumista ja opettelua.

*****


Heidi Lähtevänojan teoksia on parhaillaan esillä näyttelyssä Todeksi minut valaisi – Studio 31.3.–19.4.2026.
Lue lisää täältä.

Tässä artikkelisarjassa Järvenpään Taidetalolla näyttelyitä pitävät taiteilijat esittäytyvät yleisölle. Tervetuloa tutustumaan näyttelyihin!


Järvenpään Taidetalo
Myllytie 13 A, Järvenpää
Avoinna ti–pe klo 14–18, la–su klo 11–15
Vapaa pääsy