Järvenpään Taideseura

Todellinen epätodellisuus näyttely käsittelee miten ympäristö ja tapahtumat maailmassa vaikuttavat  meidän todellisuudentajuihimme. Näkeekö ihminen maailman erivärisenä tai erimuotoisena, kun hänen elämässään tapahtuu jotain hyvää tai huonoa? 

Kun olin hahmottamassa näyttelyn nimeä, vahingossa löysin sellaisen mielialan diagnoosin kun depersonalisaatio, joka tarkoittaa sitä, että henkilö kokee persoonallisuutensa, identiteettinsä, ruumiinsa tai ympäristönsä muuttuneen niin, että ne eivät ole entisensä kaltaisia tai ovat jollakin tavoin epätodellisia. Silloin tällöin esiintyvä depersonalisaatio ei välttämättä ole oire mistään psykiatrisesta tai ruumiillisesta sairaudesta. 

Tämä on saanut minut ajattelemaan, kuinka usein monille meistä tulee sellainen hetki, kun voimme samastua tähän.

Taide on antanut minulle mahdollisuuden käsitellä monia elämän menoja. Kaikkia sisälläni olevat tunteet, joita en pysty hahmottamaan, selittämään tai edes ymmärtämään ja jotka alkavat itestään hahmottumaan ja kypsymään jollakin oudolla tavalla taiteen tekemisen aikana. Monikerroksinen pintarakenteinen maalaus toimii minun päiväkirjana, jossa kerron mitä käyn läpi juuri tänä hetkenä. 

Maisema on ollut aina kiinnostava aihe minulle, koska liikun luonnossa paljon, seuraan valon ja varjon vuoropuhelua. Luonto on meitä kohti aina rehellinen ja se voi antaa iloa ja nautintoa mutta voi myös järkyttää ja jopa tuhota. Tuhon jäljet ovat rumia, mutta rumat tapahtumat riisuvat kaiken tarpeettoman, jonka ihminen ajattelee tarvitsevan. Se paljastaa meille uudestaan ja uudestaan samoja asioita, joka arkielämässämme unohtuu –  iloitse tässä hetkessä, opi elämään, eikä suorittamaan elämää, pysähdy ja kuuntele, katso ympäri, näe valoa.

Luonnon valo on jatkuvasti muuntuva ilmiö, sama asia eri valoissa näyttää erilaisena, niin tapahtuu elämässäkin. Viime aikoina olen kuullut ihmisten sanovan ettei ikinä voi kuvitella tämän päivän tapahtumat todeksi. Mitä oli tuntunut vielä hetki sitten epätodelliselta, tänään  muuttuu todeksi. 

Luonto taipuu ja palautuu aina samaan lähtöpisteeseen – kaikki alkaa alusta, uusiutuu. Voiko luonto pelastaa ihmisen henkiseltä koventamiselta, niin kun se pelastaa minua? 

Nyt minun päiväkirja on auki luettavaksi.

silitä minua muistoksi

Merja Turpeinen

Käytän teoksissani turkiksia, joita olen löytänyt jätelavoilta, kirpputorien hylkykoreista tai saanut ihmisiltä, joilla ei ole niille enää käyttöä.

Olemme kaikki nähneet ja kuulleet turkiseläinten kärsimyksestä. Nämä eläimet, joiden turkkeja nyt työstän, on kasvatettu tai metsästetty turkiksi. Monet vain niiden kauneuden ja statusarvon takia.

Nyt ne on hylätty. Poistettu käytöstä. Turkit ovat vanhoja, likaisia, rikkinäisiä, epämuodikkaita, epäsopivia, epäeettisiä. Ne viedään kirpparille, roskikseen tai kaatopaikalle. Eivät kelpaa enää.

Haluan palauttaa näille hylätyille niiden arvon. Antaa niille mahdollisuuden tulla nähdyksi uudella tavalla – kauniina ja arvokkaina. Antaa uuden elämän. Jonkun kotona, jonkun kosketeltavana, jonkun ihailemana.

ps. Melkein kaikkia teoksia saa oikeasti koskea ja silittää.

Esillä olevat teokset ovat osa matkaa, jota olen kulkenut kohti taiteilijuutta. Olen itseoppinut taiteilija Järvenpäästä ja teen taidetta kokeilullisesti ja etsin erilaisia tapoja ilmaista itseäni ja tuoda luovuutta näkyväksi.

Kun teen taidetta luovuus vie minut mennessään ja löydän tällä tavoin uusia tapoja sekä mahdollisuuksia muotojen ja värien maailmassa.

Akryylimaalien, erilaisten hiekkojen ja valokuvien yhdistäminen on noussut yhdeksi tavaksi toteuttaa teoksiani.

Tässä näyttelyssä pääosassa ovat taidevalokuvat ja niiden eri muodot. Kuvat olen ottanut jo monia vuosia sitten. Jo silloin toivoin, että vielä joskus valokuvat pääsevät jossain muodossa muidenkin nähtäväksi.

Taideteokset herättävät ihmisissä erilaisia tunteita ja ajatuksia. Jokainen meistä näkee ja kokee asiat omalla tavallaan. Se on juuri se taiteen tuoma rikkaus kun tulkinnan mahdollisuudet ovat loputtomat. Tärkeimpänä näen kuitenkin itse taiteen kokemisen. Sen, että taide tuo esiin jonkinlaisen tunteen.

Maailmaa ja maisemaa voi katsoa monesta perspektiivistä: horisontteja, yksityiskohtia ja elollisten tapahtumia.

Aikamme on kiireen aikaa. Katse ja mieli kiitävät kohti tulevaa – pysähtyminen. Monin eri tekniikoin tehdyt teokseni johdattelevat katsojansa äänettömään vuoropuheluun.

OSA I – maisema
Vapaasti paperin pinnalle leviävä tussi luo mielenkiintoisia maisemia ja elämää. Perspektiivi avaa rajattomasti mielikuvia.

OSA II – elämää

Katse tarkentuu hahmoihin. Yksityiskohdat kertovat eläinmaailman ja ihmisen samankaltaisuuksista ja mielikuvituksen leikistä.

OSA III – kiertokulku

Ikuinen luonnon kiertokulku. Kasvu, kukoistus, hauras hajoaminen. Paluu maaksi ja maa-aineksiksi takaisin.

Outi Cavén-Pöysä

Muotoilija, graafikko ja video- ja kuvataiteilija

Loviisa