Risto Alanko, Taidetalon Galleria

Näyttelyniemeä pohtiessani havahduin siihen, että tosiaankin…

melkein kaikissa tauluissani/maalauksissani on jonkinsorttista utopia-
sekoitteista valkeutta ja sarastusta!!

Maalaan kaikki tauluni ns.“omastapäästäni” ,eli mielessäni on joku tunnelma tai visio, jota kohdin alan kulkemaan. Aloitan maalaussession varsin sponttaanisti ja lähestyn aihetta useasta eri kulmasta ja suunnasta. Varsinainen luonnos loistaa poissaolollaan ja pyrin haluttuun lopputulokseen käden, silmän ja mielen yhteistoiminnalla. Kuinka ollakkaan alkuperäinen ideani saattaakin yhtäkkiä heittää kuperkeikkaa ja suunta vaihtuu täysin vastakkaiseen suuntaan.
Toisaalta… en halua käyttää liikaa aikaa sen ajatteluun onko lopputulokseni jotain yleisesti hyväksyttyä, vaan pyrin intensiivisesti juuri siihen tiettyyn lopputulemaan, joka ajatuksissani ja mielikuvissani siintää.
Päästyäni tuohon tavoitteeseeni…taulu on valmis!
Maalausmateriaaleistani sen verran, että käyttämäni materiaalit ovat laadukkaita. Maalaan useinmiten pohjustetulle pellavalle tai juuttikankaalle. Pohjustan usein myös raakapellavakankaita luuliimalla sekä gessoan ne joko mustaksi, valkoiseksi tai kirkkaaksi läpinäkyväksi.
Mutta nyt, toivotan sinulle antoisia hetkiä maalausteni äärellä ja toivon että nautit siitä kajastavasta valosta, joka kuvaan lankeaa….

Järvenpään Taideseuran vuosinäyttelyn viisi elementtiä.

Näyttelyn kuraattorina olen koonnut näyttelyn viiden teeman mukaisesti. Näyttely alkaa kauneuden käsityksen pohtimisesta ja siitä, miten ihminen on valjastanut kauneuden omaksi ilokseen. 

Seuraavalla seinällä inhimilliset tunteet ja sosiaaliset suhteet johdattelevat miettimään ihmisyyden olemusta. Sosiaalisten piirien kautta luomme ympärillemme turvallista verkostoa, mutta samalla olemme mukana suuressa teatterissa. 

Ihminen on luonnostaan myös rakentaja ja järjestelee elinympäristöään arkkitehtuurin ja materiaalin avulla. Rakennettuun ympäristöön sisältyy paljon tietoa ihmisenä olemisesta.

Luonnonmaisemaa arvotetaan usein ihmisen näkökulmasta ja kauneus on määrittyy katsojan kautta. Ihminen on etäännyttänyt itsensä luonnosta katsojaksi ja kokijaksi.

Eläinten asuttama luonto nähdään villinä ja  pelottavana. Mytologioiden avulla luontosuhteemme saa uskonnollisia piirteitä. 

Viimeisellä seinällä pätevät viidakon lait ja teoksien avulla käydään keskustelua antroposeenisen ja biosentrisen näkemyksen välillä. Voiko luonto olla villiä, muuten kuin ihmisen ahtaasta näkökulmasta katsottuna.

Kuraattori

Niko Saarinen