Mikä toi sinut taiteen pariin alun perin? 

Olen ollut taiteen parissa koko ikäni. Äitini työskenteli kuvaamataidonopettajana minua odottaessaan. Isoäitini työskenteli niinikään tekstiilitaiteilijana. Hän puhui minulle väreistä ja sain luonnostella muotoja hänen kudonnaisiinsa.

Mitä tekniikoita käytät, olet käyttänyt ja suunnittelet käyttäväsi? 

Akvarellitekniikan opettelin lukioikäisenä. Sain siihen opetusta taitavalta Felix Nietokselalta, joka vaikutti Riihimäellä ja Lopella. Akvarellien haaleus ei kuitenkaan viehättänyt, niinpä siirryin guassiin ja maalasin jonkin aikaa vain mustalle paperille punk-tyylisiä maalauksia. Sitä seurasi pitkä digivaihe. Mustemaalauksen alkeita opiskelin Joutsenon opistossa vuonna 2014 tai jotain. Sen jälkeen sain lisäoppia mm. Pekingissä, jossa kokeilin myös kalligrafiaa. Se on paljon vaativampaa kuin mustemaalaus. Suunnittelen tekeväni autofiktiivisen sarjakuvan. Tein interaktiivista sarjakuvaa 1990-luvulla, mutta nyt haluaisin tarinoiden ilmestyvän perinteisenä albumina.

Oletko aktiivinen verkostoituja taiteen kentällä vai yksinäinen puurtaja?

Ehdottomasti verkostoituja. Nuorempana haaveilin siitä, että kuvantekijät voisivat muodostaa yhdessä bändejä. Työpareja on, mutta harvemmin koko settiä, missä yksi komppaa tai soittaa vain rumpua tai bassoa. Animaatioalalla työskennellessäni työni oli verkostoitua. Paitsi rahoitusta verkostoistani on löytynyt myös yhteistyökumppaneita monille suomalaisille. Voin matkustaa melkein minne päin maailmaa tahansa ja löytää sieltä paikallisia animaatioihmisiä, jotka tuntevat minut edelleen työstäni suomalaisen animaation vienninedistäjänä. Globaali animaatioala on kuin suuri perhe. Moni haluaisi tukea venäläisiä kollegoja eikä sulkea heitä ulkopuolelle siinä missä ei israelilaisiakaan tekijöitä.

Millainen rooli taiteella on elämässäsi?

Taide vapauttaa elämään itsensä näköistä elämää, saa ikään kuin anteeksi sen ettei piittaa normeista. Toki siihen tarvitaan muutakin. Olen taidejournalismia kirjoittaessani peräänkuuluttanut rohkeutta. Taidettakin tehdään omanlaisten sovinnaisuussääntöjen raameissa. Vaikka kuinka olisi elämäntaiteilija, taide ei aina synny helpolla. Onnistuminen pakottaa usein yksinäiseen puurtamiseen. Kun minulla oli työhuone Helsingissä, vaikka asuin jo Turussa, tunsin ristiriitaa siitä, että kun työhuoneessa kuului tehdä töitä ja näin hyvin vähän ystäviä. Nyt kun työskentelen Turussa Manillassa yhteistilassa, käyn siellä enimmäkseen kun paikalla ei ole muita. Kun he tekevät jotain muuta kuin taidetta, se häiritsee minua. Heillä on aistit lukossa, kun taas maalarina aistit on pidettävä auki koko työprosessin aikana.

Miten näet taiteen yhteiskunnallisena tai muuna vaikuttajana?

Taiteen rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana on ollut toisina aikoina suurempi. Taiteen merkitystä mitätöidään niiden toimesta, jotka eivät koe sitä henkilökohtaisessa elämässä tärkeäksi. Taiteilijoita on loukattu luksuspuheella, mutta en pidä siitäkään, että taiteen pitää palvella jotain muuta tarkoitusta kuten hyvinvointia. Design voi pyrkiä luksustuotteisiin, ja toki taidekin. Monen taiteilijan työt ovat irvailleet luksukselle, mutta pidän niitä aika kylminä tuotteina. Sielukkuus ja henki katoaa taiteesta tekoälyn myötä. Sitä pitää varoa. Olemme nykyisin osa globaalia maailmaa, jossa taiteen kanssa kilpailee muuta luovaa itseilmaisua. Voisin kaiketi pitää itseäni viihdemaalarina, jos työssäni esitän Armi Aavikon ja muita 1970-luvun missejä. Jos taas esitän 1800-luvulla eläneen runoilijan hiihtämässä järven yli, viitekohtana on klassinen suomalainen taide. Sarjakuvapuolella puhutaan taidesarjakuvan sijaan nykysarjakuvasta, jonka halutaan erillistyvän nykytaiteesta, vaikka toki sarjakuvakin voi olla taidetta tai yhteiskunnallista vaikuttamista.

Missä näet itsesi viiden tai kymmenen vuoden päästä (taide)?

Isoäitini esimerkin mukaan olen luottanut vähän siihen, että voin tehdä parhaat taideteokseni yli 70-vuotiaana. Taiteen ei pitäisi olla mitenkään iästä kiinni. Kun olen ollut apurahan myöntäjien puolella, torjuin kehoituksen että meidän piti suosia nuoria taiteilijoita. Nuorilla on aikaisempaan maailman verrattuna omia kanavia. Kun tulin Järvenpäähän 6.6. pitämään esitystäni, juna oli täynnä Hypeconiin matkustavia nuoria. Mietin, miksen voisi olla siellä myymässä tarroja, flyereitä ja muuta monistettavaa sälää, sillä gallerioiden yleisö on suppea. Kuulun niihin taiteilijoihin, jotka haluavat ostaa omia vanhoja töitään takaisin. Toivon, että kun joku työtäni pitänyt kuolee, saisin teoksen takaisin sen sijaan, että se menee roskiin. Ajatus on ihan kamala, kuin pala minusta tapettaisiin.

Miten tärkeää sinulle on taiteesi markkinointi ja teetkö sitä aktiivisesti?

Koska olen työskennellyt mainosalalalla, voisi kuvitella että osaan markkinoida myös itseäni. Se ei todellakaan ole niin, ja tunnen itseni vähän vaivautuneeksi somemarkkinoilla. Vierastan myynnillistä konseptointia tai myyntikikkoja. Se on valheellista. Taiteen pitää olla totuudellista. Kai teosten voi ajatella kommunikoivan, kun ne löytävät kodin. Käyn yhden työni vuoksi paljon ihmisten kodeissa, ja ne ovat monasti kammottavan kolkkoja. Niihin ei saa tuoda kirjoja keräämään pölyä eikä taidetta tuomaan väriä. Kukin väri kuten keltainen, vihreä, vaaleanpunainen tai jopa sininen tuovat ihan omanlaistaan valoa tilaan. Värejä kohtaan tunnetaan pelkoa ja jopa inhoa. Suuri taiteen ystävä ostaa taidetta komeroon ja vaihtelee mitä pitää esillä mielentilansa tai vuodenajan mukaan.

Miten Taideseura voisi mielestäsi paremmin tukea taiteilijoita?

Järvenpään taideseuran toiminta on monipuolista. Kunnioitan tosi paljon vapaaehtoisia, jotka jaksavat tehdä asioita. Olen kuulunut vuodesta 1996 lähtien Muu ry:hyn. Sillä oli tehtävä ennen Kiasman perustamista, nyttemmin sekin on yksi yhdistys tai instituutio muiden joukossa. Instituutiot tekevät usein asioita perinteiden vuoksi ja siksi niiden on vaikea uusiutua. Tämän ongelman olen kohdannut Turun taiteilijaseurassa, jonka hallituksen varajäsen olen toista vuotta.

Seuraan mielenkiinnolla mitä Suomen taiteilijaseura saa aikaan Aatos ja Jane Erkon säätiöltä saamallaan puolen miljoonan euron avustuksella. Onko avustus todella laajan taiteilijakunnan hyödyksi vai maksetaanko sillä vain palkkoja? Sehän on myönnetty taiteilijaseuran ja sen jäsenjärjestöjen sulauttamiseen yhtenä SKJL, johon myös Järvenpään Taideseura kuuluu. Kirjoitin aiheesta pitkän jutun Long Playhyn. En halunnut asettua puolesta enkä vastaan, mutta ihmiset eivät kykene lukemaan sellaista journalismia. Jutusta löydettiin virheitä, enkä viitsinyt alkaa oikaisemaan oikaisuja, vaikka syytä olisi ollut. Odotan mielenkiinnolla myös, mitä Taide-lehden uusi päätoimittaja saa aikaan. Lehtiuudistusta rahoittaa Saastamoisen säätiö. Kun valtio leikkaa taiteen tukemiselta, sitä korvaa yksityinen raha. Silloin taiteen riippumattomuus kuitenkin kyseenalaistuu. Taide alkaa toimia renkinä varakkaille vaikuttajille.

***

Liisa Vähäkylän teoksia on parhaillaan esillä näyttely Unohdettu sisar ja muita naiskohtaloita. – Järvenpään Taidetalo (Galleria 2 ja Studio 12.6.–18.6.2026)

Tässä artikkelisarjassa Järvenpään Taidetalolla näyttelyitä pitävät taiteilijat esittäytyvät yleisölle. Tervetuloa tutustumaan näyttelyihin!

---

Järvenpään Taidetalo
Myllytie 13 A, Järvenpää
Avoinna ti–pe klo 14–18, la–su klo 11–15
Vapaa pääsy